AJATUKSIA HYVÄKSYVÄN LÄSNÄOLON MERKITYKSESTÄ – ja verkkokurssista, jota en näy pystyvän toteuttamaan, parin vuoden mietinnästä huolimatta.
Pidin kuluvalla viikolla Reiki 1 -pienryhmän, ja sain siitä hyvää palautetta. Se oli samantyyppistä, mitä on tullut ennenkin. Tajusin myöhemmin kuulleeni vastaavaa jo vuosikymmeniä sitten siviilielämässäni, mutta olin unohtanut sen välillä.
Palautteen aiheena oli nyt viimeisimmäksi se, että ensinnäkin kurssilleni tultiin siksi, että ilmoituksessa oli sanat ”tule sellaisena kuin olet”. Aistittavissa oli selvästi myös se sama mistä olen kuullut tai sen on voinut havaita joskus ennenkin: kohtasin ihmiset siten, että jokainen tunsi olevansa oikeassa paikassa, hyväksytty ja arvostettu juuri itsenään siinä hetkessä.
Ja täytyy sanoa, että tämä oli hyvin koskettava palaute 
En ole nimittäin aina elämässäni varmastikaan pystynyt tuohon. Takanani on kuitenkin elämää, jossa minä itse olen tullut kohdatuksi hyvin monenlaisilla tavoilla. Niistä kohtaamisista osa on ollut kauniisti sanottuna…ei niin mukavia. Osa taas on ollut aivan loistavia; ja kaikkea siltä väliltä. Olen ollut toisille menneisyydessäni vähemmän rakkaudellinen ja sekin on loppujen lopuksi tuntunut myös itsestäni ikävältä. En vain ehkä tunnistanut sitä aina, vaan laitoin muiden syyksi.
Näiden kohdatuksi tulemisten laaja sävyvalikko on näyttänyt minulle hyvin konkreettisesti, miltä tuntuu kun toinen kohtaa minut ns. hyvin, tai mitä seuraa siitä, kun en tunne esim. jonkin ominaisuuteni tai vaikka pukeutumismakuni takia kelpaavani jossakin; vaikka kysymyksessä ei olisi asialle edes erityisen merkityksellinen juttu.
Kaikki tämä on auttanut ymmärtämään, mitä haluan ja mitä en, sekä mitä haluan tuoda kauttani toisille ja mitä mieluiten vältän.
Motiivi on yhtäältä pyyteetön hyväksyntä / rakkaus, toisaalta itsekkäästi oma harmoninen olo. Jos kohtaan jonkun toisen ikävämmin, se tuntuu myös minusta kurjalta. Se energia ei tunnu hyvältä itsessäni. Teemme nimittäin itsellemme kaiken, minkä teemme jollekin toiselle.
Ja oikeastaan olemme jokainen ”toinen” tai mikä tahansa mitä on, koska riittävän syvälle katsottuna erillisyyttä mistään ei ole. Viime yönä Bookbeatin kautta hieman alusta lukemani Thich Nhat Hanhin kirja ”Art of living” pureutuu muun muassa tuohon.
***
Reiki-kurssini ovat olleetkin tyypillisesti pieniä: joko 2-3 opiskelijan pienryhmiä (joskus harvoin 4-5), tai peruutuusten tms. syiden takia yksityisopetukseksi kutistuneita pienryhmiksi tarkoitettuja kursseja, tai kuten yhä useammin: yksityisopetukseksi jopa tilattuja kursseja.
Ja nämä kaikki kurssimuodot sopivat minun puolestani hyvin. Pidän pienryhmäksi aiotun kurssin, vaikka paikalle pääsisi lopulta vain yksi opiskelija.
***
Eilen oli muuten mielenkiintoinen lyhyt kohtaaminen Kirkkonummella enkelihoitokurssin loppupuolella, ja se sivusi samankaltaisia asioita kuin edellä kirjoittamani. Kurssin toinen opettaja, Catarina Degerman, oli tuonut paikalle veljensä Pata Degermanin @pataexplorer, joka tunnetaan tutkimusmatkailijana, mutta myös vuosittain yli 100 julkista puhetta pitävänä motivaatiopuhujana.
Patan käynnin aikana nousivat eilen esille juuri se, miten suuri voima on jokaisen läsnäolijan tasa-arvoisella ja hyväksyvällä kohtaamisella / mukaan ottamisella sekä kyvyllä luoda luottamus, olipa se luottamusta yksilöiden välillä tai yhteisen tavoitteen saavuttamiseen.
Nämä selvästikään eivät ole itsestään selvyyksiä ihmisten välisissä kohtaamisissa.
***
Tästä päästäänkin verkkokurssiasiaan. Jopa lupasin tehdä tänä vuonna lopultakin myös Reiki 1-2-verkkokurssit. Muuan saman alan tuttavani sitä joskus suosittelikin.
Fakta on kuitenkin lopulta se, että olen persoonaltani siihen aivan liiaksi kontaktiopettaja, joka luo paikan päällä kontaktissa toisten kanssa. Ei videolla yksin tai yhtä luontevasti edes etäyhteydellä.
Mielessäni oli verkkokurssit, joissa oli vaihtoehtona, että niitä voi ostaa verkosta milloin tahansa eikä se vaadi samalla yhteistä aikaa minun kanssani (ainakaan koko aikaa). Tällaisiahan on jo tarjolla joillakin opettajilla. Tai vaihtoehtona etäopetus ryhmässä Zoomin kautta.
Mutta en ole pystynyt toteuttamaan sitä, vaikka jopa luonnostelin koneelle, miten sen tekisin. Sen sijaan tässä on avautunut tietoisuuteeni yhä selvemmin, miksi se ei tunnu toimivan minulle.
Kurssillani on kyllä tietty vakio-ohjelma, joka käydään läpi. Se miten sen käyn läpi ja mitä puhun, vaihtelee paljon eri opiskelijoiden ja ryhmien kanssa. En ole välttämättä hirveän tietoinen siitä, että valitsen jossakin hetkessä puhua jostakin tietystä aiheesta juuri sillä tavalla, ja myös päivän ohjelman järjestys voi vaihtua lennosta.
Sitten totean siihen vain mielessäni ja mahdollisesti myös ääneen, että aha, tämä menikin tällä kertaa tällä tavalla tai tämä tuli nyt tähän, asia selvä – se siitä, onko jotakin kysymyksiä tai ajatuksia tai tarvetta vessatauolle tms. juuri nyt? 
Siihen tapaan, että naks, aivot tai tietoisuus siirtyivät tietoisesti valitsemattani eri asentoon sen mukaan, mikä oli tällä joukolla nyt hyvä, ja sitten jatketaan jostakin kohtaa siitä mitä olin suunnitellut joskus valmiiksi.
Voi tiivistää, että paikalla oleva henkilö tai joukko auttaa luomaan jotakin ainutkertaista, mitä taas jonkin toisen tai eri joukon kanssa ei olisi syntynyt aivan sellaisena – ja tätä en tavoita yksin videoidessa tai edes sitä suunnitellessa. Silloin vetäisin vain sisällön jollain rungolla läpi, mutta vähän tyhjän teknisesti. En tavoittaisi sitä muuta, mikä myös on tärkeää.
Läsnäolijat luovat kanssani yhteisen energiakenttämme kautta sen, mitä sillä kurssilla tulee esille, ja myös millä tavalla se tulee esille. Siten he todennäköisimmin saavat siitä myös enemmän kuin jonkin standardiversion mukaan videolle tehdystä versiosta.
Verkkokurssin yksin videointia ajatellessani en saa kiinni oikein mistään muusta kuin omasta osuudestani, ja se tuntuu riittämättömältä ilman näitä ”kanssaluojia”. Ei avaudu oikein mitään.
Huomaan silloin niin selvästi, että opettaja yksinään ei ole oikeastaan mitään. Toki hänellä on se sama kokemuksensa olemassa, mutta… Eli olen vähän liian spontaani tyyppi tuollaiseen.
Myöskään Zoomissa kohtaaminen ei ole minulle aivan sama asia kuin fyysisesti samassa tilassa kohtaaminen. Vähän sama ongelma tulee minulle siinäkin. Siinä on videolla ihan pieni viive, ja se häiritsee. En tunne samalla tavalla yhteistä energiaa, jolloin se ei myöskään ohjaa.
Kai sitten vain hautaan suosiolla sen idean, koska se ei tunnu edes itsestäni hyvältä. Olisin tehnyt sen vain siksi, että se ehkä olisi tätä päivää ja niinhän muutkin tekevät. En ole muut. Jokainen tekee omalla tavallaan ja tässä lajissa mielellään itsenään, jolloin vetää luokseen heidät, joille sattuu sopimaan persoonana ja tietoisuudellaan.
Selvästi juuri yksilöllinen kohtaaminen, turvallisen tilan luominen omalta puoleltani, ja muuten oppimistilanteen yhdessä luominen onkin juuri se, mikä on merkityksellistä täällä. Lisäksi itsekin oppii koko ajan tuossa jotakin, joten ei ole edes yksisuuntainen polku… Niinhän sanotaankin, että kun yksi opettaa, kaksi oppii. Kyllä. Paljon olen oppinut opiskelijoideni ansiosta ja niin on varmasti jatkossakin.
Ja tosiaan, jos mietin muitakin töitäni, mieluiten teen paljon juuri kontaktissa ihmisten kanssa. En etänä tai yksin toimistossa. Olen kokeillut sellaistakin, ja havainnut, että tylsintä on työskennellä päivät epäsosiaalisesti jossakin kopissa toimistotöissä ja/tai kokoustaa. En ole yhtään sitä tyyppiä, vaikka pystyyhän sitä olemaan aikansa (vaikka lyhyen ajan) melkein missä vain. Onko se sitten pidemmän päälle mielekkään oloista, onkin aivan eri asia.
***
Livekursseilla siis jatketaan täällä Espoon Matinkylässä. Seuraavien pienryhmäkurssien ajat löytyvät heti tästä alempana olevista postauksista. Lisäksi voit toivoa yksityisopetusta joustavasti muina aikoina. Jos se resonoi, laita viestiä osoitteeseeni lumikallio@gmail.com 
Energiahoitojen (enkelihoito – myös kaukohoitona, Reiki ja Access Bars) sekä äänimaljarentoutuksen ajanvaraus taas löytyy edelleen osoitteesta vello.fi/katrinalumikallio.
Kaunista kesää! 
Katrina