7.4.2008
Bronwen ja Frans Stiene
Suomentanut Katrina Lumikallio
Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli löytyy The International House of Reikin verkkosivulta:
Usui Reiki Ryôhô Gakkaiksi kutsuttu japanilainen Reiki-yhteisö pystytti vuonna 1927, vuosi Reikin perustejan kuoleman jälkeen, muistokiven. Perustajan nimi oli Usui Mikao. Vanhoilla japanilaisilla kanji-kirjoitusmerkeillä kaiverrettu muistokivi seisoo Saihoji-temppelin rauhallisilla mailla Tokiossa.
Nykyajan japanilaiset tuskin pystyvät lukemaan vanhaa japanilaista kanjia johtuen sen ajan kanjin monimutkaisuudesta, ja se vaatii siksi myös modernia japania yksityiskohtaisemman kääntämisen. Japanilaiset käyttivät suunnilleen 50 000 kanjia ennen toista maailmansotaa, kun taas nykyisin käytetään vain suunnilleen 3000 kanjia. Muistokiven kalligraafikko oli Usui Reiki Ryôhô Gakkain puheenjohtaja Ushida Juzaburo. Jos Usui oli tämän yhteisön ensimmäinen puheenjohtaja, kuten jotkut uskovat, silloin Ushidaa sen toisena puheenjohtajana tulisi pitää Usuin oikeutettuna seuraajana.
Muistomerkin aitoudesta ei ole epäilyä, ja siksi se on yksi niistä hyvin harvoista lähteistä, johin kaikki Reiki-haarat opettajineen voivat palata saadakseen päivittäiselle harjoitukselleen suuntaa ja ohjausta.
Koska nykyajan Reiki-opettajat löysivät tämän muistokiven vasta 1990-luvun puolivälissä, sen sisältämää informaatiota ei ole vielä täysin integroitutu nykyiseen Reikin opetukseen. Sen sisältämä informaatio on erittäin tärkeää tämän ajan Reiki-yhteisolle, joka kokee usein ajaneensa karille viimeiset 28 vuotta, kun opettajat ovat yrittäneet luoda käytäntöä ja harjoitusta aivan tyhjästä.
Sellaiseen ei pitäisi olla lainkaan tarvetta, kun kerran käsillä on tällainen hieno lähde.
Aivan nenämme alla on valaisua siihen, mitä Reiki-menetelmän harjoittaminen tarkoittaa, joten hyödyntäkäämme sitä luodaksemme Reiki-yhteisön, jolla on yhteinen ymmärrys ja käytännöt, jotka perustuvat täsmälliseen historialliseen informaatioon aivan Reiki-menetelmän perustasta.
Tässä artikkelissa tutkitaan poimintoja, jotka tukevat opettajia ja harjoittajia löytämään harjoitukseensa vahvuutta ja ymmärrystä. Jokaisen poiminnan alla on selitys muistokiven merkityksestä ja kuinka voit käyttää sitä oman harjoituksesi apuna.
Eräänä päivänä hän kiipesi Kurama-yamalle ja 21 päivän ankaran, syömättä toteutetun harjoituksen jälkeen…
On helppoa unohtaa, miten valtavasti 21-päiväisen paastomeditaation suorittaminen vaatii, puhumattakaan sellaisen harjoituksen vaatimasta valmistelusta.
’Ai niin, hän vain meditoi 21 päivää ja sitten kaikki loksahti kohdalleen.’ No, ei aivan noin.
Olet ehkä meditoinut yhden päivän intensiivisesti tai olet jopa ollut kymmenen päivän meditaatioretriitissä. Oliko se helppoa?
Oletko koskaan aikaisemmin paastonnut? Jos olet, miten sinulta sujuisi 21 päivän paasto?
Vertaa omia kokemuksiasisiihen, millaista voisi olla istua ilman ruokaa 21 päivän ajan vuorella alttiina luonnonvoimille.
On suuri saavutus kyetä meditoimaan ja olemaan syömättä 21 päivää. Sellainen äärimmäinen meditaatiomuoto vaatii valmistelua, eikä millaista valmistelua tahansa vaan tiukkaa ja johdonmukaista harjoitusta monien vuosien ajan.
Tällaisella tiedolla on mahdollista saada hieman käsitystä Mikao Usuista. Se paljastaa meille miehen, jolla oli jo olemassa korkeatasoinen energeettinen ja henkinen tietoisuus, ennen kuin hän aloitti 21-päiväisiä retriittejä. (Kyllä, retriitit monikossa, koska on todennäköistä, että ollessaan tällä tietoisuuden tasolla hän olisi tehnyt muita samantapaisia harjoituksia, jollei peräti samaa harjoitusta monet kerrat. Shugendôssa, joka on esoteerisia japanilaisia opetuksia, suoritetaan 21-päiväisiä vuoriharjoituksia.)
Muistokivi tarjoaa meille vielä yhden kysymyksen, jonka vastaus pysyy yhä mysteerinä. Ketkä olivat Mikao Usuin opettajia? Kuka opasti häntä monien vuosien kuluessa omassa harjoituksessaan, mikä mahdollisti hänelle tuollaisen ankaran harjoituksen suorittamisen?
Reikin tutkijat voivat haluta tutkia tätä asiaa pidemmälle ymmärtääkseen enemmän Usuin opetusten juurista.
Hän tunsi yhtäkkiä Suuren Reikin päänsä yllä ja saavutti valaistumisen ja sai Reiki Ryohon.
Tämän lauseen ilmaisema tapahtumajärjestys on äärimmäisen tärkeä. Siinä todetaan, että Reiki (universaali energia) Ryôhô (parannusmenetelmä) saatiin valaistuneeksi tulemisen jälkeen.
The order of what occurred in this sentence is of the utmost importance.
Tämä sivuutetaan usein, koska monet Reiki-opettajat ja hoitajat kohtelevat menetelmää taikapillerinä, joka vain saa asiat tapahtumaan, eikä harjoittajan itsensä puolelta vaadita minkäänlaista työtä asian eteen. Jotkut opettajat välittävät nykyisin, että virityksen jälkeen voit harjoittaa Reiki-menetelmää, mutta todellisuudessa kosketat tälloin vain kokonaisuuden pientä osaa. Vasta valaistuneen tilan saavutettuasi pystyt koskettamaan Reikin (universaali energia) kokonaisuutta ja koko Reiki-menetelmää.
Viritys tarjoaa sinulle vain maistiaisen siitä, millaista voisi olla koko Reiki Ryohon saaminen – mikä itsessään on upean rohkaiseva asia, mutta kuitenkaan tämän siunauksen vastaanottaminen ei ole menetelmä itsessään. Reikin kokonaisuuden koskettaminen ja menetelmän ymmärtäminen täysin tulee tilasta, jossa sinä olet maailmankaikkeus ja maailmankaikkeus on sinä.
Tätä ei luonnollisestikaan saavuteta helposti, mutta se pysyy silti kaikkien opettajien ja harjoittajien työskentelyn tavoitteena.
Sensein taide- ja tiedetaustat oletettavasti tarjosivat hänelle tukea itsensä kehittämiseen ja harjoitukseensä, ja oli hyvin ilmeistä, että juuri tämä hänen itsensä kehittäminen ja hänen harjoituksensa muodostuivat Reihon (Reiki Ryôhô) luomisen avaimiksi.
Tässä sanotaan, että Usui loi Reiki-menetelmän. Sitä ei ”muistettu” tai ”löydetty uudelleen” kuten joissakin Reiki-yhteisöissä on sanottu. Jotkut sen osaset olivat olemassa, ja silti juuri hänen oma neroutensa oli asia, joka Reiki-menetelmän luomisessa toi ne elementit yhteen.
Tässä sanotaan myös, että hänen itsensä kehittäminen ja harjoitus olivat avaimia Reiki-menetelmän luomiseen. Joissakin nykyaikaisissa menetelmän käytännöissä opettajat nojautuvat pelkästään viritykseen. Todellisuudessa menetelmän kaikkia viittä elementtiä täytyy harjoittaa määrätietoisesti. Mainitut viisi elementtiä ovat Reikin periaatteet, meditaatiot, käsillä hoitaminen, symbolit/mantrat ja reiju (suom. initiaatio/viritys). Voimmme saavuttaa yhteyden Reikiin vain työskentelemällä kurinalaisesti ja kehittämällä itseämme näillä elementeillä. Ei vain pelkällä virityksellä.
Reihon ajatellaan painottavan erityisesti ei vain sairauksin paranemista, vaan myös hyvinvoinnista nauttimista elämässä, kun korjataan mieli ja tehdään keho terveeksi sisäistä paranemiskykyä käyttäen.
Meillä kaikilla on luontainen / synnynnäinen kyky parantaa itsemme. Luontainen tai synnynnäinen tarkoittaa, että paraneminen tulee meistä itsestämme eikä ulkoisesta lähteestä kuten esimerkiksi opettajasta tai tietystä ulkoisesta rituaalista. Paranemiskyky on ollut ja tulee aina olemaan olemassa meissä itsessämme.
Tässä lainauksessa mainitaan myös, että Reiki-menetelmässä ei ole kysymys vain sairauksien parantamisesta, vaan myös mielen korjaamisesta ja yleisestä hyvinvoinnista. Tämä painotus viittaa Reiki-menetelmään henkilökohtaisena henkisenä harjoituksena.
Nämä ovat todella suuria oman kehittymisen ja harjoituksen opetuksia, jotka ovat yhteneviä muinaisten aikojen viisaiden ja tietäjien opetusten kanssa.
Sinulla täytyy olla kurinalaisuutta harjoittaa päivittäin menetelmässä opetettuja metodeja, jotta pystyisit harjoittamaan Reiki-menetelmää. Sellaisella kurinalaisuudella kehität itsessäsi syvempää yhteyttä Reikiin ja mitä syvemmäksi se muodostuu, sitä tasavertaisemmaksi tulet muinaisten viisaiden ja tietäjien kanssa.
Lisäksi opetuksen tulee olla mahdollisimman helppoa ja leistä, ei mitään ylevää.
Tämä lainaus on opettajille ja harjoittajille / hoitajille egovaroitus. Monet Reiki-menetelmän nykyharjoittajat ovat eksyneet perusharjoituksen yksinkertaisuudesta. Tässä menetelmässä koetut syvälliset kokemukset tempaavat maadoittumattoman harjoittajan aivan liian helposti mukaansa ottamaan itselleen kunnian tästä maailmankaikkeuden viisaudesta.
Reiki-menetelmää on manipuloitu runsaasti ylevien tai eliitti-Reiki-haarojen luomiseksi. Esimerkki sellaisesta harhautuneesta käytännöstä on se, että opettaja julistaa, että hänen täytyy ”virittää uudelleen” joku muualla opiskellut henkilö. Uskooko opettaja, että vain hän tuntee oikean tavan? Entä uskooko opettaja, että juuri hänen voimansa saa Reiki-menetelmän toimimaan? Totuus näiden väärinkäsitysten takana on se, että harjoittajan oma itsensä kehittäminen ja kurinalaisuus tekevät Reikin harjoittajaksi eikä viritys. Yksilö kuten esimerkiksi opettaja ei voi ottaa itselleen oikeutta tehdä toisesta henkilöstä mitään.
Toisessa esimerkissä opettaja sanoo, että hänen opetuksensa ovat voimakkaampia. Tämä on täysin subjektiivista ja laadukas henkinen opettaja tuskin esittäisi tällaisia väitteitä. Menetelmään on myös lisätty monia uusia käsitteitä sen New Age -liikkeeseen sekoittumisen tuloksena. Kaikki nämä käsitteet eivät ole yhteensopivia, ja monilta puuttuu vakaa perusta, kun menetelmää harjoitetaan modernilla tavalla.
Kun opettaja ja harjoittaja yhdistyvät todella Reikiin, he löytävät totuuden harjoituksessaan ja pystyvät sitten välttämään tällaisia sudenkuoppia.
Japanilaiset ovat olleet mestareita yksinkertaistamisen taiteessa. Kun kanji [kirjoitusmerkkijärjestelmä, suom. huom. ] lainattiin Kiinasta, japanilaiset yksinkertaistivat sen. Samoin kävi kalligrafian kanssa. Buddhalaisuudesta tuli Zen. Juuri japanilaiset yksinkertaistivat valtavat, koko huoneen täyttävät tietokoneet nykyisiksi PC:iksi.
Muistetaan siis säilyttää Reiki-menetelmää harjoittaessamme tämä yksinkertaisuus. Se kuuluu tähän menetelmään. Mitä enemmän lisäämme menetelmään, sitä mutkikkaampi siitätulee ja sitä vaikeampaa ihmisten on yhdistyä omaan todelliseen luontoonsa.
Toinen huomionarvoinen piirre on se, että puhtaita ja terveitä mieliä voidaan kehittää ja käyttää päivittäisessä rutiinissa, jossa istutaan hiljaa meditaatiossa Gasshossa ja resitoidaan viittä periaatetta aamuin ja illoin.
Tässä on mainittu useita erittäin tärkeitä asioita.
Ensimmäiseksi mainitaan jälleen meditaation ja henkilökohtaisen harjoituksen merkitys Reiki-menetelmäsäs.
Sitten mainitaan suuri vaikutus, joka näiden opetusten viidellä periaatteella on. Ne ovat sen perusta. Kun harjoittaja saavuttaa syvän ymmärryksen periaatteista, Reiki-menetelmän viisi elementtiä tulevat selviksi.
Lopuksi korostetaan päivittäisen rutiinin tärkeyttä. Todellinen Reiki-menetelmä vaatii, että harjoittaja tekee enemmän kuin vastaanottaa pelkän virityksen; hänen täytyy mennä kotiinsa harjoittelemaan.
Hieman yli 2000 ihmistä tuli Sensein opiskelijoiksi.
Joillakin Mikao Usuin vertaisilla oli yli 500 000 opiskelijaa. Siten Mikao Usui opetti todellisuudesa pienessä mittakaavassa. Näitä lukuja katsoessamme tulemme mielenkiintoiseen johtopäätökseen. Mikao Usui koulutti 2000 opiskelijaa, ja silti heistä vain noin 80 aloitti Okudenin (taso II) ja suunnilleen 20 harjoitti Shinpideniä (taso III). Japanissa liikkuu huhu, että näistä 20 Shinpidenin harjoittajasta vain 7 valmistui. Se tarkoittaa, että alle 1 % aloitti Shinpidenin ja vielä harvemmat valmistuivat siltä. Jos harjoitus nojaa pelkkiin virityksiin, silloinhan kaikki opiskelijat olisivat vastaanottaneet viritykset ja valmistuneet Shinpiden-tasolta. Tämä mitä ilmeisimmin ei ollut totuus.
Tiedämme myös, että kun harjoittajasta Usui Reiki Ryôhô Gakkaissa tulee Shoden, Okuden tai Shinpiden, harjoittaja on silloin vasta aloittamassa harjoitusta.
Tämä informaatio viittaa siihen, että kysymyksessä oli kova harjoitus, joka edellytti harjoittajansa puolelta uutteruutta ja määrätietoisuutta.
Nämä ovat vain joitakin perusnäkemyksiä, joiden toivomme rohkaisevan sinua syventämään sitä mitä teet käyttäen harjoituksesi pohjana japanilaisen näkökulman perustotuutta ja tietoisuutta.
Jatka lukemista… uskomme sinun löytävän tästä muistokivesta paljon enemmänkin sellaista, mikä inspiraatio ja informoi harjoitustasi.
Reiho Choso Usui Sensei Kudoko No Hi
Usui Sensein, Reihon (Reiki Ryohon) perustajan, ansioiden muistomerkki
Siitä, mikä saavutetaan itsessämme kurinalaisen harjoittelun ja koulutuksen hedelmänä, käytetään nimeä ”Toku”, ja siitä mitä voidaan tarjota toisille opetuksen ja pelastuksen polun aloittamisen jälkeen, käytetään mimeä ”Koh”. Vain suurilla ansioilla ja suurilla hyveillä voi olla suuri perustajaopettaja.
Sellaisia olivat kaikki tarunomaiset ja suurenmoiset menneiden aikojen miehet tai uusien opetusten ja uskonlahkojen perustajat. Usui Sensein kaltainen henkilö voidaan lukea heidän joukkoonsa. Sensei perusti uuden maailmankaikkeuden Reikiin perustuvan menetelmän mielen ja kehon kehittämiseksi. Hänen maineestaan kuultuaan ihmiset ympäröivät hänet kaikkialla etsien hänen opetuksiaan ja hoitoaan. Ah, kuinka suosittu se on!
Sensei, joka tunnetaan ’Mikao’-nimellä ja ‘Gyohan-lisänimellä’, on Taniai-murasta (kylä) Yamagata-gunista (lääni), Gifu-kenistä (prefektuuri). Hän polveutuu Chiba Tsunetanesta. Hänen isänsä nimi oli Taneuji, jota kutsuttiin Uzaemoniksi. Hänen äitinsä oli Kawain perheestä.
Sensei syntyi elokuun 15. päivänä Keion ensimmäisenä vuotena (1865 jKr.). Nuoruudestaan lähtien hän päihitti toverinsa kovalla työllä ja pyrkimyksellään. Varttuessaan hän vieraili Euroopassa ja Amerikassa, ja opiskeli Kiinassa. Huolimatta menestymishalustaan hän joutui elämässään pattitilanteeseen ja suuriin vaikeuksiin. Vastoinkäymisiä kohdatessaan hän pyrki kuitenkin harjoittamaan itseään vieläkin enemmän rohkeasti ja antamatta koskaan periksi.
Hän kiipesi eräänä päivänä Kurama-yamalle ja 21 päivän ankaran harjoituksen jälkeen ja oltuaan syömättä hän tunsi yhtäkkiä Suuren Reikin päänsä yllä ja hän saavutti valaistumisen ja hän sai Reiki Ryohon. Sitten hän kokeili sitä itseensä ja perheenjäseniinsä. Teho oli välitön. Sensei ajatteli, että olisi parempi tarjota sitä laajasti suurelle yleisälle ja jakaa sen hyötyä, kuin lisätä pelkästään hänen oman perheensä hyvinvointia. Taishon (1922 jKr.) 11. vuoden elokuussa hän asettui Harajukuun, Aoyamaan, Tokioon, ja perusti Gakkain opettaakseen Reiki Ryohoa ja hoitaakseen. Jopa rakennuksen ulkopuolikin oli täynnä läheltä ja kaukaa tulleiden vierailijoiden kenkäpareja.
12. vuoden (1923 jKr.) syyskuussa oli suuri maanjäristys ja syttyi tulipalo. Kaikkialta kuului haavoittuneiden kipujen valitusta. Tuntien sääliä heitä kohtaan Sensei kulki joka aamu ympäri kaupunkia, ja hän paransi ja pelasti lukemattoman määrän ihmisiä. Tämä on vain yleiskuva hänen avustustoiminnastaan tällaisen hätätilan aikana.
Kun ’dojo’ jäi myöhemmin liian pieneksi, 14. vuoden (1925 jKr.) helmikuussa rakennettiin divinaation mukaisesti Nakanon esikaupunkiin uusi rakennus. Monet lähialueiden ihmiset halusivat kutsua hänet hänen kunnioitetun ja kauas kiirineen maineensa ansiosta. Sensei hyväksyi kutsuja ja lähti Kureen ja sitten Hiroshimaan ja Sagaan, ja saapui Fukuyamaan. Siellä hän odottamatta sairastui ja kuoli. Se tapahtui maaliskuussa Taishon (1926 jKr.) 15. vuotena maaliskuun 9. päivänä, kun hän oli 62-vuotias.
Hänen vaimonta oli Suzuki ja häntä kutsuttiin nimellä Sadako. Syntyi yksi poika ja yksi tyttö. Poika nimetetiin Fujiksi ja hän menestyi perheessä. Sensein luonne oli lempeä ja vaatimaton, eikä hän koskaan käyttäytynyt mahtailevasti. Hän oli fyysisesti suurikokoinen ja jykevä. Hänen kasvoillaan oli aina tyytyväinen hymy. Hän oli lujasydäminen, suvaitsevainen ja tehtävään ryhtyessään hyvin viisas ja harkitsevainen. Hän oli luonnostaan monipuolinen ja rakasti kirjojen lukemista. Hän luki historiallisia kirjoja, lääketieteellisiä kirjoja, buddhalaisia kirjoituksia, kristinuskon kirjoituksia ja oli hyvin perehtynyt psykologiaan, taolaisuuteen ja jopa ennustamisen taiteeseen, loitsintaan ja fysionomiaan.
Sensein taide- ja tiedetaustat oletettavasti tarjosivat hänelle tukea itsensä kehittämiseen ja harjoitukseensä, ja oli hyvin ilmeistä, että juuri tämä hänen itsensä kehittäminen ja hänen harjoituksensa muodostuivat Reihon (Reiki Ryôhô) luomisen avaimiksi.
Reihon ajatellaan painottavan erityisesti ei vain sairauksin paranemista, vaan myös hyvinvoinnista nauttimista elämässä, kun korjataan mieli ja tehdään keho terveeksi sisäistä paranemiskykyä käyttäen. Siksi ennen opettamista pitäisi lukea kunnioittaen Meiji-keisarin’Ikun’ (huomautus) ja laulaa Viisi Periaatetta, ja pitää tämä mielessä aamuin ja illoin.
Ensimmäkssi siinä sanotaan, tänään älä vihastu, toiseksi siinä sanotaan, älä murehdi, kolmanneksi siinä sanotaan, ole kiitollinen, neljänneksi siinä sanotaan, työskentele uutterasti, viidenneksi siinä sanotaan, ole ystävällinen toisille.
Nämä ovat todella suuria opetuksia itsensä kehittämiseen ja harjoitukseen, jotka pitävät yhtä muinaisten viisaiden ja tietäjien suurten opetusten kanssa. Sensei nimitti näitä opetuksia ’Onnellisuuden Kutsumisen Salaiseksi Menetelmäksi’ ja ’Ihmeelliseksi Lääkkeeksi, Joka Parantaa Kaikki Sairaudet’; huomaa opetusten erinomaiset piirteet. Mitä tulee lisäksi opettamiseen, sen pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja yleistä, ei mitään ylevää. Toinen huomionarvoinen piirre on se, että puhtaita ja terveitä mieliä voidaan kehittää ja käyttää päivittäisessä rutiinissa, jossa istutaan hiljaa meditaatiossa Gasshossa ja resitoidaan viittä periaatetta aamuin ja illoin.Tästä syystä kuka tahansa voi helposti saada Reihon.
Maailman meno on muuttunut viime aikoina ja ajattelussa on tapahtunut suuri muutos. Onneksi tämän Reihon leviämisen myötä tulee monia, jotka täydentävät maailman tapaa ja ihmisten mieliä. Kuinka tämä voisi olla vain pelkkää kroonisten sairauksien parantamista ja pitkäaikaisia vaivoja varten?
Hieman yli 2000 ihmistä tuli Sensein opiskelijoiksi. Vanhemmat Tokiossa asuvat opiskelijat kokoontuivat ’dojossa’ ja jatkoivat (edesmenneen Sensein) työtä, ja myös lähialueilla asuvat levittivät opetuksia. Vaikka Sensei on poissa, Reihoa pitäisi yhä levittää maailmassa laajalle ja kauan. Ah, kuinka merkittävä ja suuri Sensei onkaan, että hän tarjoaa sisäisen valaistumisensa jälkeen ihmisille nämä opetukset!
Opiskelijatoverit neuvottelivat äskettäin keskenään muistokiven rakentamisesta Saihoji-temppelin hautausmaalle Toyotama-guniin kunnioittaakseen hänen ansioitaan ja tehdäkseen niistä kuolemattomat, ja minut pyydettiin sen kirjoittajaksi. Koska nöyrryn syvästi Sensein suuruuden edessä ja olen iloinen ystävällisistä opettaja-/opiskelijasuhteista opiskelijatovereiden välillä, en voinut torjua pyyntöä, ja kirjoitin yhteenvedon siinä toivossa, että tulevaisuuden ihmiset tulisivat muistutetuiksi, että katsovat häneen kunnioituksella.
Helmikuussa, Showan (1927 jKr.) toisena vuotena
February, the 2nd year of Showa (1927 A.D.
Laatinut: Ju-sanmi (alainen 3 arvo),
Kun-santo (3. ansiomerkki)
Kirjallisuuden tohtori Okada Masayuki
Kalligrafia: laivaston kontra-amiraali,
Ju-yonmi (alainen 4. arvo), Kun-santo (3. ansiomerkki),
Ko-yonkyu (arvostettu palvelu 4. luokka)
Ushida Juzaburo
Käännös: Hyakuten Inamoto
Bronwen and Frans Stiene (Reiki-kirjailijat ja IHReiki-opettajat)
Bronwen and Frans Stiene ovat perustaneet yhdessä the International House of Reikin ja kirjoittaneet yhdessä kirjat The Reiki Sourcebook, The Japanese Art of Reiki, Your Reiki Treatment, The A-Z of Reiki Pocketbook ja the Reiki Techniques Card Deck. Bronwen ja Frans opettavat USA:ssa, Euroopassa and Australiassa.