Miten löydät itsellesi sopivan reikiopettajan ja -kurssin?

Tänne kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko keskittyessäni enemmän käytännön opettamiseen ja sen kehittämiseen. Olen valmistautunut viimeiset puoli vuotta erityisesti Reiki 3 -tason opetuksen aloittamiseen, minkä aloitinkin tämän vuoden alussa yhden minulla alusta saakka Reikiä opiskelleen oppilaani kanssa. Samalla on ollut Reiki 1-2-tasojen opetusta lähes kuukausittain koko ajan, pääasiallisesti yksilöopetuksena ihan alun perin niin tilattunakin, tai peruutusten takia yksilöopetukseksi muuttuneena, kun vain yksi monista onkin päässyt lopulta kurssille saakka. Molempi parempi. Opetan mielelläni sekä pienryhmää että yksilöitä.

Tämän tekstin aihe syntyi nyt siitä, että olen saanut myös kuulla erityisesti Reiki 1 -kurssieni yhteydessä monia hauskojakin kertomuksia siitä, miten nämä oppilaani ovat päätyneet juuri minun kurssilleni.

Yksinkertaisimmillaan voisi sanoa, että sillä hetkellä minulle energeettisesti sopivat oppilaat löytävät kotisivuni, ja he ovat jollakin tavalla jopa toistuvasti estyneet menemästä toisten opettajien kursseille. Ovat ehkä joutuneet odottamaan aikansa sitäkin, ennen kuin pääsevät minun kurssilleni. Facebookin kautta minua ei ole juurikaan löydetty, vaikka Reikihoitola Lumikallio on sielläkin näkyvästi läsnä omalla profiililla. Google on se tie, jonka kautta näemmä tullaan kotisivulleni ja sekin tulee eteen joskus vasta silloin, kun henkilö ei ole löytänyt itselleen mitään sopivaa, vaikka on etsinyt, ja lopulta hän toivoo mielessään, että löytyisipä kuitenkin vielä hänelle sopivin… Ja sen jälkeen vielä kerran googlaten on minun kotisivuni ilmoitus tullut Googlella vastaan ensimmäisenä. Aikaisemmin ei välttämättä tullut ollenkaan.

Joku toinen taas sanoisi, että on hyvä tutustua useisiin eri reikiopettajiin ennen kuin tekee valintansa. Tämä on tietysti toinen tapa. Joku haluaa kartoittaa vaihtoehtojaan laajemmin käymällä vaikkapa eri opettajien tarjoamissa avoimissa reiki-illoissa tai ottamalla sähköpostitse tai muilla tavoilla yhteyttä useisiin opettajiin ja arvioimalla sen perusteella, kuka olisi sopivin. Jollekin toiselle taas syntyy riittävä vaikutelma internetin kautta eri reikiopettajien kotisivuja silmäillen.

Olen opettajana kiitollinen ja tunnen samalla suurta kunnioitusta sitä kohtaan, että saan välittää kauttani tätä elämää uudistavaa lahjaa eteenpäin.

Tällä kertaa eli nyt viikonloppuna 18.-19.1.2020 on menossa jälleen kerran yksi Reiki 1 -kurssi, eivätkä sanani edes riitä kuvaamaan sitä tunnetta, joka tulee siitä että saan olla läsnä siinä hetkessä välittämässä tämän kokemisen mahdollisuutta, ja tietysti kokemassa sitä samalla itsekin kurssilaisten kanssa. Tätä työtä on todella ihanaa tehdä eikä tästä osaa kuvitella eläköitymistä. Se on elämänmittainen tehtävä, jota on ilo ja kunnia tehdä tässä elämässä.

Jokainen kurssi on omalla tavallaan paras. Ne kaikki ovat hieman erilaisia, vaikka sama asia aina opetetaankin. Yhteen kokoontuu eri kerroilla hieman erilaisia ihmiä tai paikalla on vain yksi, ja sama asia kuoriutuu esiin hieman eri sanoin kuin edelliselle kurssille. – Ja opettaja itsekin tekee koko ajan omaa matkaansa. Kurssi kehittyy vähitellen myös sen mukana.

Opiskelin itse Reiki 1:en kertausmielessä viime syksynä japanilaisen reikin opettajalla, ja siinä lähestyttiin samaa asiaa hieman eri tavoin kuin siihen saakka minulle tutumman länsimaistuneen Usui /Tibetan Reikin kursseilla oli tehty. Näin minä opettajana päivityin itse, ja ja nykyisin opetukseni on selvästi länsimaisen ja perinteisen japanilaisen Reikin fuusiota, mikä toi kurssille meditaatiota ja maanläheisempää läsnäoloa Reikin parissa.

Joku opettaja ja kurssi siis resonoi kurssia etsivälle yksilölle enemmän kuin jokin toinen, ja niin oppilaat löytävät oman kurssinsa.

Juuri tänään (sanat, joilla Reikin periaatteina tunnetut 5 elämänohjettakin alkavat) kuulin taas tästä hyvän esimerkin. Muuan reiki-kurssia netistä googlaillut mies oli etsiskellyt jo pidempään sopivaa kurssia, mutta jokin aina esti kuitenkin menemästä muiden kursseille. Nyt äskettäin hän oli lopulta löytänyt minut, joka opetin jopa sopivan lyhyen välimatkan päässä. Vaikutin lisäksi kotisivujeni perusteella arvioituna sopivalta, mutta hän ei silti saanut jostakin syystä vieläkään aikaiseksi varata kurssia.

Hauska sattumus tässä tapauksessa on se, että jonkin aikaa sen jälkeen hän oli nähnyt minut yhtäkkiä ja yllättäen läheisen Prisman kassajonossa ja tunnistanut kotisivujeni kuvan ansiosta. Tämä samaan paikkaan osuminen ja resonoivuus myös siinä hetkessä oli vahvistanut sen, että tämä opettaja on juuri se, jonka kurssille hän haluaa tulla, ja niin ilmoittautuminen eteni. Puolet kurssistakin on jo takana. Huomenna jatkamme. Kuulin tuosta Prisma-tapauksesta vasta kurssin aikana.

Olen tarjonnut Reiki 1- ja 2 -kursseja koko ajan joka kuukausi ja ollut valmistautunut opettamaan sekä yksilöopetuksena että 2-5 henkilön pienryhmiä. Niin tulee olemaan toistaiseksi jatkossakin. Tervetuloa siis opiskelemaan kanssani helposti omaksuttavissa olevaa itsetuntemus-, rentoutumis- ja käsillä hoitamisen menetelmää nimeltä Reiki 

Kurssille voi ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseeni lumikallio@gmail.com. Seuraava Reiki 1 -kurssi on helmikuussa la-su 22.-23.2. klo 14 alkaen. Seuraava Reiki 2 -kurssi on ensi viikonloppuna ja siitä seuraava 29.2.-1.3. alkaen klo 14. Nämä ovat pienryhmämahdollisuuksia.

Yksilöopetusaikoja voidaan sopia joustavasti viikolle iltapäivästä iltaan lähes mille viikonpäiville vain. Ota siis yhteyttä, jos haluat opiskella Reikiä juuri minun kanssani, mutta nuo kurssipäivät eivät sovi sinulle ja/tai toivot ensisijaisesti yksilöopetusta.

Reikiterveisin

Katrina

2020-01-18T20:33:54+02:00 18.01.2020|